Kewatec Aluboat

Kalle Wargh sai kultaisen ansiomerkin

6.12.2017

Yrityksemme perustaja, Karl Erik ”Kalle” Wargh, on saanut ansaitun tunnustuksen työstään Kokkolan elinkeinoelämässä. Maamme 100-vuotispäivänä hänelle myönnettiin kaupungin kultainen ansiomerkki.

Kalle on yksi nykyisen Rolls-Roycen Kokkolan yksikön perustajista sekä Kewatec AluBoatin perustaja, kehittäjä ja suurin omistaja. Nykyään Kalle toimii yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Kalle otti kantaakseen yrittäjän vastuun jo 26-vuotiaana, kun hänen silloinen työnantajansa meni yllättäen konkurssiin. Yhdessä Charles Lindholmin ja Roy Warghin kanssa hän perusti Aluminavarvetin joulukuussa 1978. Yrittäjät kehittivät ja valmistivat kestäviä ammattiveneitä alumiinista, joka oli siihen aikaan melko tuntematon materiaali. Luovuus tuotti tulosta, ja veneiden valmistuksen ohella yritys kehitti vesijettiaggregaatin, josta vaikean alun jälkeen tuli myyntimenestys ja yrityksen päätuote. Sisua tarvittiin: vaikka yrityksen tilat tuhoutuivat täydellisesti tulipalossa vuonna 1991, ei yrityksen johto eikä henkilöstö lannistunut, vaan tuotanto saatiin käyntiin muutaman viikon kuluttua uudelleen. Aluminavarvet, myöhemmältä nimeltään FF-Jet, kehittyi vakaasti ja herätti muiden valmistajien kiinnostuksen. Kamewa osti yrityksen syksyllä 1994 ja Rolls-Royce osakkeet vuonna 1999.

Luomisvoimainen yrittäjä Kalle Wargh päätti vuonna 1998 ryhtyä uudelleen yksityisyrittäjäksi perustamalla metalliyritys Kewatecin. Muutaman vuoden ajoneuvotuotteiden valmistamisen jälkeen veneala houkutti Kallea jälleen, ja hän aloitti alumiinirunkojen ja -veneiden rakentamisen. Yritys kehittyi voimakkaasti, ja tänä päivänä Kewatec AluBoat on yksi Pohjoismaiden johtavista alumiinisten työveneiden valmistajista. Yrityksen pääpaikka on edelleen Kokkolassa, ja se työllistää noin viisikymmentä työntekijää. Tällä hetkellä Kewatec kasvaa voimakkaasti, tilauskanta on parempi kuin koskaan ja tulevaisuuden näkymät hyvin positiiviset. Lisäksi Kewatec on osaomistaja merkittävässä kiinalaisessa venetelakassa, jolla rakennetaan samanlaisia ammattiveneitä Aasian markkinoille.

Kalle Warghilla on yritysjohtajana taito rakentaa työilmapiiri, jota leimaa ystävällisyys, vastuullisuus ja rehellisyys. Kallella on erityinen kyky lähestyä ihmisiä ja verkostoitua yli rajojen niin paikallisesti, kansallisella tasolla kuin kansainvälisestikin.

Onnittelemme lämpimästi Kallea kultaisen ansiomerkin johdosta!